maanantai 13. huhtikuuta 2015

Yhteisvaelluksen tunnelmia

Tervehdys!


Tällä kertaa blogista voittekin lukea mitä Lipidin liikuntatoimintaan on kuulunut kevään aikana. Lipidillä on ollut koko kevään ajan oma liikuntavuoro kerran viikossa Viikin monitoimitalolla. Vuorolle on voinut äänestää ennakkoon joka kerralle eri pallopeliä Facebookissa tapahtuvalla äänestyksellä. Vuoroilla on käynyt hyvin aktiivisesti porukkaa ja joka kerta on saatu pelit aikaiseksi. Lipidiläisistä onkin voinut aistia erittäin positiivisen asenteen liikuntaa kohtaan ja aina pelien jälkeen liikkujat vaikuttavatkin oikein tyytyväisiltä ja iloisilta.

Liikunnan saralla on myös harrasteltu poikkitieteellisyyttä, kun Lipidi yhdisti voimansa Maatalousylioppilaiden yhdistyksen Sampsa ry:n kanssa. Järjestimme yhteisvaelluksen Varsinais-Suomeen Kurjenrahkan kansallispuistoon 28.3., missä kävelimme noin kymmenen kilometriä soisessa maastossa pitkospuita pitkin.





Kahdeksan kunnan yhteisellä rajakivellä



Ohjelmaan kuului myös makkaran ja liikuntavastaavien valmistaman tikkupullan paistamista.



Tavoitteena retkellämme oli luonnossa liikkumisen lisäksi myös tutustuminen uusiin toisen ainejärjestön jäseniin ja mielestäni tässä porukka onnistui oikein hyvin. Vaeltajilla vaikutti olevan hyvin mukavaa yhdessä ja juttua tuntui riittävän.



Suuri kiitos vielä omasta puolestani jokaiselle vaellukselle osallistuja
lle sekä erittäin suuri kiitos Sampsan liikuntajaokselle ja erityisesti heidän liikuntavastaavalleen Mattias Anomaalle.  Ilman heitä ja heidän kanssaan onnistunutta saumatonta yhteistyötä emme olisi saaneet näin onnistunutta reissua järjestettyä. Tulevaisuudessa lisää näitä!

Kiitoksia vielä aivan mahtavista kuvista Anna Lehtinen, Elisa Räikkönen ja Riina Helander!

Keväisin ja liikunnallisin terveisin,

Tuomas Turkki
Lipidin liikuntavastaava

P.S. Lipidiläisille kiipeilyä Ruoholahdessa Kiipeilyareenalla 24.4., muista ilmoittautua! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti